Walking in the air

Nyt vihdoin ja viimein löysin aikaa aloittaa tämän tänne raportoinnin, jotta saatte kaikki seurata toilailuani täällä rapakon takana. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos tylsistytän teidät ihan täysin :)


Saavuin siis Chicagoon eilen. Lähdin Helsingistä kello kahdeksalta aamulla ja lensin Lontoon kautta tänne. Lontoossa koneen vaihtoaikaa oli tunti, joka ei muuten Heathrowssa ole lainkaan tarpeeksi. Koneemme oli täysin ajoissa, mutta silti meni juoksemiseksi. Kenttä on niin valtavan suuri, että turvatarkastuksen jälkeen piti jo juosta, jotta ehti koneeseen. Sekään ei tietenkään auttanut, että viisumin omaavana matkustajana jouduin erilliskuulusteluun, josta eivät meinanneet päästää eteenpäin, koska en vielä tiennyt varmaa osoitettani perillä Kansasissa. Koulu kun ei ole kertonut sitä vielä. Tästä syystä olin koko matkan ihan pannarissa, että perillä olisi sama ongelma, enkä pääsisi maahan lainkaan. Perille päästyäni Chicagon kentän maahantulon tyyppien koneet olivat kuitenkin jotenkin sekaisin ja jonot niin valtavat, ettei kukaan viitsinyt tai jaksanut tentata yhtään mitään ylimääräistä, vaan pääsin sormenjälkien antamisen jälkeen jatkamaan suoraan matkaani. En koskaan aiemmin ole päässyt maahan näin helpolla.

Perillä minua oli vastassa amerikkalaisen professorini opiskelukaveri James Brooks, joka ystävällisesti näytti minulle kaupunkia ensimmäisen päivän ajan. Jim oli aivan mahtava opas, tyyppi kun oli kuin kävelevä sanakirja. Tiesi kaikesta kaiken ja luonteeltaan oli tismalleen samanlainen kuin Garant, puhui paljon ja kovaan ääneen ja oli erittäin avulias. Kuten olen huomannut kaikkien muidenkin täällä olevan. Apua saa aina kun vaan oman suunsa osaa avata ja tänään aivan tuntematon nainen pyysi minut mukaan porukkaansa ja maksoi jopa sisäänpääsyni Shedd Aquarimiinkin, kun kuuli, että olen matkalla aivan yksin. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Ensimmäinen päivä oli aika väsynyt. Kun saavuin tänne, kello oli vasta viittä vaille yksi iltapäivällä, vaikka olin lentänyt jo yli kaksitoista tuntia. Olen tällä hetkellä kahdeksan tuntia Suomea jäljessä. Varsinaista aikamatkailua siis. Perille päästyäni minua ei kumma kyllä väsyttänyt, mutta olo oli muuten vaan jotenkin todella epätodellinen. Kaikki tuntui tapahtuvan kuin sumussa ja muisti pätki jatkuvasti. Siksi olikin todella mukava, että Jim kuskasi minut ensin yhden Chicagon kuuluisimman tavernan kautta Hostelliini ja tuli illalla vain käymään kanssani illallisella. Näin siis kaupunkia tarpeeksi autonikkunasta vain todetakseni, että se on aivan valtava ja keskustan alue on yhtä pilenpiirtäjää.



Taverna , johon minun ensiksi vietiin oli siis yksi Chicagon kuuluisimpia siitä syystä, että sen omistaja oli siis joskus neljäkymmentäluvulla halunnut mainostaa tätä tavernaansa nimeltään "Billy Goat" tuomalla mainospukuun verhotun vuohen pesäpallopeliin Wrigley Fieldin kentälle, jossa kentän ja Chicagon oma joukkue Chicago Cups pelasi World Series-voitosta. Vuohi kuitenkin käännytettiin takaisin, koska kentälle ei saanut tuoda eläimiä. Tällöin omistaja tokaisi, etteivät Cupsit tulisi koskaan enää voittamaan kyseistä titteliä, koska he eivät päästäneet häntä eläimineen kentälleen. Näin kävi, eivätkä Cupsit ole voittaneet World Series:iä sitten vuoden 1908. Taverna oli erittäin perinteinen amerikkalainen hampurilaispaikka, jonka seinät olivat täynnä legendaan liittyviä lehtijuttuja ja artikkeleita. Hassua, kuinka noin pieni tapahtuma voi saada aikaan jotain noin legendaarista ja pysyvää. Illemmalla Jim vei minut syömään Chicagolaista perinteistä "stuffed pizza"a, joka siis meillä päin tunnetaan ihan vain pannupizzana. Kyseinen herkku ilmeisestikin on keksitty täällä. Ruoka oli hyvää ja erittäin täyttävää ja yhdeksän aikoihin illalla minun oli jo aivan pakko vääntäytyä takaisin hostelliin, kun meinasin sammua ruokapöytään. Yöllä heräsin kolmelta, enkä meinannut millään saada enää unta.

Tänä aamuna halusin sitten tutustua Sears Toweriin, joka nykyään tunnetaan Willis Towerina tai paikallisittain "Big Willie"nä. Näkymät olivat huikeat ja jouduin unohtamaan korkeanpaikankammoni, kun astuin lasilattiaisiin koppiin, joita Willis Towerin huipulla on neljä. Ne ovat siis rakennuksen sivuun rakennettuja lasiseinäisiä, -kattoisia ja -lattiaisia koppeja, joissa todella tuntuu siltä kuin kävelisi ilmassa. Alas siellä ei pahemmin halunnut katsella ja kokemus meni ehkä hiukan hukkaan kun tein sen lähes silmät kiinni, mutta olin ylpeä itsestäni kun ylipäätään pystyin siihen :)

Tämän jälkeen lähdin Shedd Aguariumiin, joka on yksi suurimmista akvaarioista, pitäen sisällään jopa valaita. Tänne matkalla satuin juttelemaan erään seurueen kanssa, jotka olivat olleet kanssani myös Willis Toweri:ssa ja joilla oli sama määränpää kuin minulla. Kun he saivat tietää, että olin tulossa tänne vaihto-oppilaaksi, he innostuivat kertomaan, että seurueen kaksi nuorimmaista tyttöä olivat opiskelijoita Iowa State- yliopistossa (jossa siskoni Nea opiskeli omana vaihto-oppilasvuonnaan) ja olivat molemmat lähdössä vaihtoon, toinen Espanjaan ja toinen Uuteen- Seelantiin. Toisen tytön isoäiti ilahtui tästä niin, että osti minulle lipun sisään akvaarioon kun minä vasta jonotin vuoroani. Olin aivan äimistynyt näiden ihmisten ystävällisyydestä. Kiersin akvaariota heidän kanssaan ja minulla oli todella mukavaa. Pääsimme ilmaiseksi myös delfiininäytökseen, kun seurueeni alkoi jututtaa erästä työntekijää. He olivat aivan uskomattoman mukavia, puheliaita ja todella hauskaa seuraa.

Loppuillan vietin kulkien hostellin läheisyydessä kaupungin keskustassa shoppaillen kotiin jääneiden adaptoreiden korvikkeita ja pimeän tullen vetäydyin hostellin suojiin, koska minua varoiteltiin siitä, ettei pimeällä kannata pahemmin kuljeskella yksin. En nyt sitten tiedä, oliko kyseessä vain amerikkalaisten ylivarovaisuus vai ihan oikea vaara, mutta päätin silti ottaa sen tosissani.

Nyt olisi pian aika vetäytyä pehkuihin, jotta huomenna jaksaa kulkea hostellin järjestämän kaupunkikierroksen ja illalla lentää Kansasiin selvittämään, missä sitä seuraavat puoli vuotta oikein tulee vietettyä.

Seuraavan kerran raportoin teille siis Kansasista.
Siihen asti kaikille oikein ihania talvipäiviä ja halauksia!